Suuret kiitokset Pirkanmaan Euromarketeille
Euromarket, Pirkanmaa
Kiitoksia Suomen lähikaupalle, että jaksoitte pyörittää Euromarketia edes viime vuoden loppuun Pirkanmaalla! Sanon kuitenkin suoraan, Euromarket oli toimiva market.
Iso mutta nopea oli Euromarketin slogan, tosin viime aikoina slogan oli kaikkea muuta kuin edellä kerrottua, koska ennen lopetusta hyllyt olivat tyhjiä ja kassoillakin oli monesti vain yksi myyjä.
Minua henkilökohtaisesti harmittaa tuo, että kaksi Pirkanmaan Euromarketia ajettiin alas eli tappioiden takia myytiin S-ryhmälle, joka perustaa tilalle Prismat.
Ei S-kaupassa mitään vikaa, mutta Euromarketin toimivuus ja ilme on jotain niin kaunista, että ei tässä muuta voi kuin jäädä kaipaamaan. Olen myös sytyttänyt kynttilän lopettaneille Euromarketeille ihan vain kiitoksen takia.
Minusta hyvä market ansaitsee kiitoksen kynttilän voimalla. Kaikkea hyvää Suomen lähikaupalle ja toivottavasti kaikkia Euromarketeja ei suljeta.
Nyt S-ryhmä ja K-ryhmä päättää käytännössä hintatason ainakin Pirkanmaalla. Euromarketeja on lopetettu myös Porissa ja Lappeenrannassa. Lappeenrannassa yksi Euromarket onneksi vielä elää.
Tänä vuonna lopetetaan lisää Euromarketeja, ainakin yksi tietojeni mukaan. Jos tahti jatkuu samana, kohta ei Suomessa ole Euromarketeja lainkaan.
-Jyri Väätäinen
Comments(1)
No voi jestas..