Miksi bussi jätti pysäkille?
HKL
Olimme 7v pojanpoikani kanssa saapuneet bussipysäkille 10 minuuttiaaiemmin aikatauluun verrattuna jotta varmasti kerkiämme bussi nro 75:een.
Bussi tuli ajallaan ja mitä tapahtuikaan? Se ajoi suoraan ohi vaikka hädissäni bussilipulla näytin seis-merkkiä!
Kuljetta näytti katsovan minua silmiin mutta painoi kaasua ja meni ohi.
Tämä aiheutti meille suunnatonta harmia ja niinpä tein palautteen HKL:lle.
Vastaus oli: “tätä yritämme koulutuksessa korostaa”. Ei lähettäjän nimeä, ei anteeksipyyntöä ei mitään.
Koska valitukselle oli laitettu numero, viittasin siihen ja laitoin uuden mailin jossa kysyin miksi kuljettaja näin teki? Kuka kyseisen mailin minulle lähetti. Tapana on että lähettäjän nimi aina mainitaan. Mitään vastausta en ole saanut, ja aikaa on kulunut jo muutama kuukausi, että näin meillä palvelee HKL tänäpäivänä. Surullista mutta totta!
-Lerttu
Comments(6)
Onhan esim mahdollista, että bussi oli ihan täynnä… mutta jos ei ollut, niin törkeää toimintaa.
Sama kuin edellisellä, ei tule mieleen muuta syytä kuin että auto oli täynnä. Itse ajan bussia pohjoisessa ja täällä ei tätäkään syytä voi koskaan olla. Itseasiassa johtaja on ohjeistanut, että aina kun pysäkillä tai sen lähellä on joku, on pysähdyttävä. Tästä seuraa että saattaa mennä koko vuorokin siten, ettei yksikään kyytiin tulija näytä minkäänlaista merkkiä, he vain seisoskelevat pysäkkikatoksessa josta sitten maanittelen kyytiin tulijat.
On tuo kyllä törkeää. Mutta jos kerran bussi on ollut täysi, kai bussikuskin on siitä velvollisuus ilmoittaa? Siis pysäyttää bussi ja kertoa asian laita? Muun muassa edes sanoa, että nyt on kyllä niin täynnä että valitettavasti joudutte seisomaan tai jos ei mitenkään mahdu niin kertoa seuraava mahdollinen bussi. Tietysti se olisi aikaa vievää ehkä, mutta pysäkille jäävä saa vain ihmetellä tapahtumaa.
Niin, olen nyt reilun vuoden asunut eräässä englanninkielisessä maassa ja käyttänyt bussia päivittäin. Kertaakaan en ole nähnyt, että matkustaja oltaisiin jätetty pysäkille. Päinvastoin, kuskit odottavat jopa minuutin, jotta pysäkille juokseva ehtii mukaan. He ottavat ihmisiä kyytiin myös pysäkkien väliltä, jos nämä vain vilkuttavat. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi suomalaiset bussikuskit ovat niin ilkeitä kuin ovat, sillä ei ole edes koko perheemme sormin laskettavissa ne kerrat kun olen räntäsateessa kassien kanssa pinkonut täysillä huutaen ja heiluttaen – ja kuski on katsonut suoraan päin ja kaasuttanut pois. Seuraava puolen tunnin päästä. Eipä ole ikävä tätä, ei.
Aroha: Täällä bussikuskit eivät ota pysäkkien väliltä kyytiin, sillä se on laissa kiellettyä. Aikataulut ovat niin kireät, että meillä ei ole aikaa jokaisella pysäkillä odotella kaikkia juoksijoita, varsinkin kun seuraava auto tulee 10 min päästä. Jos sinulla on ongelmia oman aikatauluttamisesi kanssa, niin miksi siitä pitäisi kaikkien kärsiä. Meinaan sitä, että jos toistuvasti räntäsateessa kassien kanssa myöhästyt bussista on vika silloin sinussa ei kuskissa.
Mikkis: Jos bussi on täynnä, niin silloin siellä ei ole jaossa seisomapaikkojakaan, eikä kuljettaja edes näe pysäkillä seisovaa ihmistä ovea avatessaan, siinä ratin ja pysäkillä olevan ihmisen välissä on n.10 muuta ihmistä. Kaikki näkökyvyn omaavat kyllä tajuavat sanomattakin, että auto on täynnä.
Monta, monta kertaa olen bussilla matkustanut ja vain kerran olen itse samanlaiseen tilanteeseen matkustajana joutunut, noin 15 vuotta sitten.
Olin arviolta 10-vuotias ja matkalla Vantaalta Helsingin keskustaan noin klo 16-17 aikaan. Tarkoitus oli tavata äitini Stockmannilla töiden jälkeen ja suunnata ostoksille (en muista mikä tarve oli, jotain erikoisempaa kuitenkin).
Busseja meni Helsingin suuntaan puolen tunnin välein ja olin jo hyvissä ajoin odottamassa bussia etten vahingossakaan myöhästy. Kun bussi sitten tuli, huidoin käsiäni ilmeisesti turhankin rivakasti ja bussikuski vain katsoi minua ja ajoi ohi. Ilmeisesti luuli että huvikseni yritän busseja pysäyttää. Kuten nykyään, ei silloinkaan 2-3 pysäkkiä lähtöpaikasta ruuhka-aikaan Helsinkiin päin menevässä bussissa kovin täyttä ollut – saattoi siellä viitisen matkustajaa olla.
Sanomattakin selvää, että äidillä oli kova huoli kun ei poikaa sitten näkynytkään vaikka piti… eihän siihen aikaan kummallakaan mitään kännyköitä ollut.
Jäi mieleen.