Eikö asiakasta voisi edes palvella?
Sokos (kukkakauppa), Kuopio
Tällaiseen hyvin elähdyttävään palveluun törmäsin viime äitienpäivänä Sokoksen kukkapuolella.
Olin kukkaostoksilla kohtalaisen hyvissä ajoin elikkä perjantaina, koska en mitään maata kaatavan erikoista ollut hankkimassa. Pienen etsinnän jälkeen bongasinkin minikokoisen ruukkuruusun. Tervehdin myyjää ja päästiin taas todistamaan asiakaspalvelun helmiä.
Asiakas: Hei! Miten kestäviä nämä ruusut ovat?
Myyjä: Riippuu siitä, osaatko hoitaa niitä.
A: … Kestävätkö kukat sunnuntaille?
M: Riippuu siitä, osaatko hoitaa niitä.
A: … Jos osaan, kestävätkö ne?
M: Se on kuule ihan siitä kiinni, osaatko kastella ne oikein!
A: No, miten niitä tulee kastella?
M: Voi, se kuule riippuu ihan siitä, missä säilytät niitä.
A: Ikkunalaudalla, vähän varjossa.
M: *kääntää selkänsä ja jättää minut täysin vaille huomiota – eikä vastaa enää kysymykseeni kukkien säilyvyydestä mitenkään*
A (tässä vaiheessa jo myyjään kyllästyneenä): … Minkä hintaisia nämä ovat?
M: (tässä vaiheessa jo äärettömän halveksuvan kuuloisena) Niissä on hinta pohjassa.
Kallistettuani ruukkua totean pienen ruusun hinnan olevan 4 euroa, mikä ei olisi paha sijoitus, vaikka lisäkelahjassa ei kukkia olisikaan. Kukka kassalle ja matkaan.
M: 9,50 euroa.
A: … Se hinta oli 4 euroa.
M: (kasvoilla jo omahyväinen virne ja vilkaisee minua päästä jalkoihin) Se on ruukun hinta. Ruusussa on eri hinta.
Lievästi sanoen myyjään jo kyllästyneenä, otin ruusun ja lähdin. Kotona vilkaisin ruusua ja siihen ei ole kiinnitetty erillistä hintalappua eikä sellaista ollut ruusujen läheisyydessäkään. En itse ymmärrä, mikä myyjää vaivasi, sillä olin itse kohtelias alusta pitäen. Toki kukkien kestävyys on ikuisuuskysymys, jota toistetaan varmasti joka päivä, mutta silloin siihen pitäisi olla vastaus valmiina eikä ryhtyä vain inttämään ja kieltäytyä sitten vastaamasta.
Jätin asiasta myöhemmin valituksen Sokokselle. Minuun otettiin yhteyttä ja sanottiin, että kyseinen myyjä on lomalla ja hänellä on ollut “ongelmia”. Ilmeisesti ei mitään maata kaatavaa, koska on yhä töissä – ja aivan yhtä innokkaalla palveluasenteella kuten sain myöhemmin kukkaosastolla asioidessani tuntea, kun erehdyin kysymään, onko orkideoille erillisiä lannoitteita. Vastaus sisälsi hyvin pistävän vihjauksen siitä, että olisin hyvin typerä, jos laittaisin orkideoille normaalia kukkalannoitetta, koska ne eivät sitä kestäisi. Lannoitteiden sijaintia naikkonen ei kuitenkaan kertonut enkä niitä tämän kohtaamisen jälkeen enää Sokokselta etsinytkään, vaan vaihdoin kauppaa. Jaloilla äänestäminen on hyvä vaihtoehto ja kukkakauppoja on Kuopiossa paljon.
-Whiinetys
Comments(6)
Tästä huolimatta asiakasta kuuluu palvella, kuten sen me kaikki tiedämme. Melkoinen aasiakaspalvelija!
tä oli hauka juttu!
jospa kyeinen myyjä on ollut kelalla aikaisemmin töissä…? siellähän tuollainen palvelu on täysin normaalia! ;D
Savolaiset…
hyvä pointti…SAVOLAISET!!! ;D
Näin vähän jälkikäteen vastaten tuohon orkidean lannoiteongelmaan.. Orkideaa voi lannoittaa ihan tavallisillakin lannoitteilla, kunhan käyttää niitä miedompina. Kaupoissa orkidealannoitteen nimellä myytävät lannoitteet eivät juuri “tavallisista” lannoitteista eroa.